11.6.2013

Photoshoot



Olin eilen ottamassa kuvia rippijuhlan kiitoskortteihin pikkuveljestä punakallioilla. Hyvin meni mutta kyllä oli kylmä ulkona 11-aikaan illalla. Anders pääsee ripille juhannusaattona, saatte nähdä enemmän kuvia suunnilleen silloin.

9.6.2013

Kesäilta







Perjantai-iltana grillattiin kaverilla, mentiin Öjaan uimaan ja itse pyöräilin sieltä kotia (16km) keskellä yötä.

Se oli mulle vuoden eka uimakerta. Vesi oli lämmintä ja oli aivan ihana uida! En tajua miksen ole aiemmin ollut Öjassa uimassa vaikka poikaystävä asuu siellä. No, pitää mennä useammin tästä eteenpäin. Yöllä pyöräileminen musiikki korvissa kuuluu kesään. Ihana ajaa yön valossa Queeniä kuunnellen :)

Eli onnistunut ilta kaiken kaikkiaan.

6.6.2013

Kesäkuu 2012

Kymmenen kuvaa kesäkuulta viime vuonna:










Viime vuoden kesäkuun vietin töissä RinaDesignilla ja nauttien. Hiukset oli 15cm lyhyemmät ja olin selvinny ammattilukion ekan vuoden. Olin katsomassa showtanssin suomenmestaruuskisoja, aivan mahtavia tansseja nähtiin! Meillä oli värivesipallosotaa Sagan luona. Hanna opetteli jonglööraamaan. Juhannus meni meidän mökillä, Hannan luona ja uiden keskellä yötä Jacken kanssa. Vietettiin aikaa rassen mökillä ja nämä "aikuiset" ampuivat toisiaan vesipyssyillä. Näin paljon kauniita auringonlaskuja. Vietettiin Jacken kanssa paljon aikaa mökillä sekä viereisellä rannalla ja viimeinen kuva on Nickestä joka hyppelee kivillä myöhään illalla.

Kaiken kaikkiaan onnistunut kuukausi! Toivottavasti tämän vuoden kesäkuu onnistuu yhtä hyvin vaikka asiat ovat erillä tavalla. Jacke on armeijassa, mää oon töissä kokoaikaisesti ja niin on monet kaveritkin. Mutta nyt nautitaan :)

3.6.2013

Pedrinas ja kirpparikierros





Puol yheltä mentiin tänään viiden porukalla meidän sote-luokasta syömään pedrinakseen. Ruoka oli hyvää ja kiitos Hilkalle joka tarjosi meille tytöille jäätelöt! Sääli vaan ettei meitä päässyt niin monta tulemaan. Tämän jälkeen kävin Alisan kanssa kirpparilla ja löysin tummat farkut jotka aion ommella shortseiksi.

Illalla vielä varmaan rannalle kavereiden kanssa ja huomenna sitten alkaisi kesätyöt.

30.5.2013

Pyörre-kisat

Tässä teille joitakin kuvia tampereen tanssikisoista. En ollu tällä kertaa niin paljon kameran takana vaan nautin esityksistä, mutta kummiski tuli tapahtuman loppupuolella kuvattua.


Triolin metsätähdet

Triolin metsätähdet




29.5.2013

Iloinen ja onnellinen




Nyt on koulu ohi tältä lukukaudelta! :D

Viimeinen työssäoppimispäivä oli eilen ja myös työssäoppimisen arvostelu. Meni hyvin, nimittäin sain kiitettävän! Sitäpaitsi teen tällä työpaikalla huomenna ja ylihuomenna lyhyet iltavuorot. Ottivat mut töihin, voiko parempaa palautetta saada? Eli onnellinen tyttö täällä.

Koulujen loppua juhlin pitkillä yöunilla, laiskalla aamulla ja hyvällä aamupalalla takapihan terassilla. Jos nyt nauttisin näistä päivistä ennen kuin kesätyöt terveyskeskuksella alkaa.

27.5.2013

Nyt on tanssit ohi


Tässä kuvassa voitte nähdä kaikki (paitsi kaksi sairaana olevaa) pikkuseni. Niitä on melkein 50! Alimpana nuorimmat, päivänsäteet, keskellä hopeahelmet ja ylimpänä unikot. Ihania tyttöjä :)

Nyt olis sitten vihdoinkin lukuvuoden tanssit ohi. Triolin evätesitykset oli kuukauden alussa mutta mentiin vielä unikoiden kanssa tampereelle pyörre-kisoihin. Tytöt tanssi oikein hyvin ja käyttäytyiki yhtä hyvin. Ei tarvinu kattoa tyttöjen perään ja kaikki oli ajoissa paikalla missä nyt pitikään olla. Oikein tyytyväinen ohjaaja :)

Muutenki triolilla meni hyvin. Voitettiin kultaa ja pronssia showtanssin duoista sekä 4. sijoitus soloista. Ryhmien tanssithan ei ollu kilpailua, joten sieltä ei voitukkaan voittaa mitään.

Nyt odotetaan vaan innolla syksyn tansseja!

24.5.2013

Täydellinen musta hame



Päivän asu:
Paita ja hame - Vero Moda
Koru - Cubus
Hattu - HM

Kävin eilen Alisan kanssa kaupungilla etsimässä kesävaatteita ja perustarpeita joista mulla on puutetta. Matkaan tarttu nämä, kaks perustoppia, sukkia, pinnejä ja bikinit (aivan ihanat semmoset). Nyt sitten pärjää jonkun aikaa.

Tuommosta tyyppistä hametta oon kyllä etsiny kauan. Mustaa ja simppeliä joka menis kaiken kanssa. Hattu oli myös pakko ostaa. Vanha oli niin kulunut ja myös vääntyny ihmemuotoon talven yli. Mää käytän hattua paljolti joka aurinkoinen päivä kesällä. Poltan vaan päänahkani niin helposti tai saan päänsäryn suoraan auringossa muuten.

21.5.2013

Hammaslääkäri ja tanssia



Nyt on sitten taas käyty hammaslääkärillä. Ajattelin vaan että aion hoitaa hampaat kuntoon ennen ku täytän 18, ettei joutuis maksaan. Nyt on sitten se pieni reikä korjattu, ilman puudutusta.

Eilen, tänään ja huomenna on tullut ja tulee tanssittua paljon. Unikot on menossa tampereelle pyörre-kisoihin ja sitten tein tänään yhden koregrafian. Salilla on sitäpaitsi ihan tosi lämmin näin kesällä, en tiedä miten pitäis olla niin että jaksais tanssia kunnolla.

Niin ja tää viimeinen kuva on mun välipalasta minkä söin tässä äsken. Jäisiä puolukoita kinuskikastikkeen kanssa.



17.5.2013

Päivän outfit


Haalari -Clockhouse (ranskasta)
Bandeau toppi - Gina Tricot
Kengät - Cipcap
Ja vyö on äidin vanha

Kevyt vaatetus kuumalle päivälle. Tuo haalari on kyllä mun parhaita ostoksia ikinä, sitä voi käyttää lämpimällä ja viileällä säällä.

16.5.2013

Nyt alkaa tuntumaan kesältä



Mulla on yövuoro tänään joten oon ollu vapaana koko päivän. On aivan ihana ilma ja semmoset 20 astetta lämmintä ulkona. Oon makoillu takapihan terassilla lukemassa kirjaa water for the elephants ja saanu vähän aurinkoa siinä samalla tietenkin.

Kohtapuolin alkaa harkat mun pikkusten kanssa ja jos nyt yrittäisin ennen sitä vielä saada vähän nukuttua niin että selviäisin yön yli.

14.5.2013

Rasmuksen & Josefinan häät









Toissa viikonloppuna mää olin ystävieni Rassen ja Josson häissä. Oli kyllä aivan ihanaa! Ekat 'kaverihäät' joissa oon ollu. Oon vaan niin onnellinen näiden kahen puolesta :)

Häät oli kaarlelan kirkossa ja juhlat tullipakkahuoneessa. Tullipakkahuone oli koristeltu lipuilla, kynttilöllä, kukilla ja "joulu"-valoilla. Ruoka oli hyvää ja mun oma mies, Jackekin oli komeana.

Ittestäni mulla ei ole sitten taaskaan kuvia. Onnistun aina olemaan pelkästään siellä kameran takana enkä eessä.